Startup ymmärretään väärin uudeksi palveluksi. Todellisuudessa se tarkoittaa palvelun skaalautuvuutta, eli myynti kasvaa nousevasti kuin lätkämailan kärki. Jos odotettua kasvua ei tulekaan, projekti haudataan turhien kulujen välttämiseksi.

Startup-yritykset ovat yleensä uusia yrityksiä, jotka hakevat liikeidealleen ulkopuolista rahoitusta. Siemenvaiheen rahoitus tulee yrittäjältä. Jos myynti lähtee liikkeelle, on kasvua varten mahdollista hakea lisärahoitusta enkelisijoittajilta osakeomistusta vastaan.

Kasvuun ja kehitykseen voi hakea yritystukea ja pankkitakausta julkiselta sektorilta. Siltarahoitusta saa yritysrahoittajilta ennen perinteistä pankkirahoitusta. Se on nykyisin hyvin säänneltyä ja siksi monen ulottumattomissa toiminnan alkuvaiheessa.

Rahoittajat vaativat aina liiketoimintasuunnitelman. Verkosta ilmaiseksi ladattavat versiot eivät nimestään huolimatta ole liiketoimintasuunnitelmia. Ne on suunniteltu täyttämään rahoittajalle asetetut minimivaatimukset, mutta niistä ei ole yrittäjälle täyttämisen vaivaa kummempaa iloa.

Kunnollinen liiketoimintasuunnitelma sisältää markkinointistrategian, jota ilmaisversioissa ei ole. Ulkopuolinen rahoittaja uskoo vain kylmiä lukuja: käykö kauppa. Jos käy, on yrittäjän itsensä tehtävä laatia markkinointistrategia, joka kasvattaa myyntiä. Rahoittaja ei neuvo suunnitelman laatimisessa, vaan sen laatii johto ja hallitus valvoo sen etenemistä.

Lähes poikkeuksetta startup-yrityksissä menevätkin sekaisin omistajan, hallituksen ja toimitusjohtajan roolit. Tilannetta pahentaa, jos laaditaan osakassopimus, jossa tehtäviä ja vastuita kuvaillaan yksityiskohtaisesti. Toiminnan vakiintuessa työnkuvat muuttuvat tavalla, jota alkuvaiheessa ei kukaan osaa ennakoida.